Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. heinäkuuta 2015

8 viikkoa myöhemmin

Hei murut!

Tämä blogi ei ole mikään fitnesspäiväkirja mutta koska olen viime ajat ollut poissa blogin äärestä, ansaitsette te rakkaat lukijat mielestäni selityksen. :) Ja oikeastaan taidan kirjoittaa kaikesta muusta, kuin siitä treenaamisesta. :)

Hi guys! I have not been blogging that much lately and here comes the story of what I've been doing for the past 8 weeks. :)


Muistatte varmaan, kun vuoden alussa pohdin, mitä kaikkea haluaisin tänä vuonna saavuttaa. Niiden tavoitteiden joukossa oli syödä terveellisemmin ja urheilla enemmän. Terveellisemmän syömisen kanssa pääsin hyvin vauhtiin ja sain karkkipäivät rajattua yhteen viikossa. Treenaamisen kanssa oli vähän niin ja näin, pyrin parhaimpaani ja yritin käydä ahkeraan jumpissa ja salilla. Havahduin kuitenkin siihen, että kaiken kaikkiaan urheileminen oli aika epämääräistä ja tuskastuttavaa.

You may remember that I set myself some goals at the beginning of this year. They included eating healthy and excercising more. The eating part was quite simple, the training part not so much. At some point I realised that something had to be done.


Sitten bongasin ihanan, inspiroivan Jessica Silfvernagelin blogista ilmoituksen, jossa hän ottaisi siipiensä suojaan muutaman innokkaan, jotka haluaisivat eroon ylimääräisestä rasvasta ja sen tilalle uutta intoa ja tsemppiä treenaamiseen. Olen luonteeltani todellinen jännittäjä, joten pähkäilin asiaa pari päivää. Sitten totesin, että HITTO, itseään varten täytyy taistella ja itseään varten täytyy olla rohkea! Niinpä laitoin Jessicalle viestiä ja mahduin kuin mahduinkin ryhmään mukaan. :) Sain itselleni kannustajan ja motivaattorin, joka on tarkka, huolellinen ja tehokas. Parasta minulle juuri siinä hetkessä. Jessicaa voi seurata blogin lisäksi myös Instassa. :)

Haasteeseen kuului ottaa kuvat itsestään ennen ja jälkeen 8 viikon harjoittelu- ja SYÖNTIjakson. :) Koska tässä nyt ollaan matkalla muutokseen itsensä kanssa, laitan nämä kuvat teillekin nähtäville. Kipeää tekee katsoa noita "ennen"-kuvia mutta suuntahan voi olla vain ylöspäin ja vain ottamalla itsestään raakoja kuvia mitään lisäämättä ja pois ottamatta voi nähdä todellisen kehityksen suunnan.

Samalla haluan antaa teille lukijoille inspiraatiota siihen, että lyhyessäkin ajassa on mahdollista saada aikaan suuria muutoksia ja suuria tuloksia. Oli niissä muutoksissa tai tuloksissa kyse urheilusta, matkustamisesta, käsitöistä, oppimisesta, kehittymisestä, itsensä voittamisesta, mistä vain. Jos vain annat itsellesi joka päivä mahdollisuuden tehdä sen pienen valinnan, joka vie sinua eteenpäin kohti tavoitteitasi. Aina on aikaa itselle ja omille unelmille.

Then I applied and got accepted to lovely Jessica Silfvernagels fat burning challenge, which meant that for the next 8 weeks I would train and eat as hell. One part of the challenge was to take pictures of oneself before and after the challenge. I will show them to you just to remind that you can achieve anything you set your mind into. It can be training, learning, travelling, whatever you dream of.

Ja sitten vain näitä kullan ottamia "jälkeen"-kuvia. :)
And then we're moving on to these "after"-photos taken by my hubby. :)



Kun aloitin haasteen, sain tietenkin täysin uuden ruokavalion ja kiellon olla syömättä mitään herkkuja, sokeria, maitoa tai viljoja seuraavien 8 viikon aikana. Kaksi viimeistä olivat aivan ok jo entuudestaan mutta kaksi ensimmäistä tuottivat melkoista tuskaa melkein kolme viikkoa. Sokerivieroitusoireet olivat välillä niin kovat, että sain raivareitakin sen takia. "Minulla on oikeus syödä mitä haluan!!!" Anteeksi mitä?? :D Kyllä oli nolo olo heti viiden minuutin jälkeen. :) Ja toisaalta on aika pelottavaa, kuinka voimakkaasti sokeri voi koukuttaa, vaikka sitä ei käytä kuin kahvissa ja kerran viikossa pitää karkkipäivän. 

Vieläkin erikoisempaa oli silti lähiympäristön reaktio tähän haasteeseen. Ystävät, työkaverit ja tutut reagoivat lähes joka ikinen kommentoimalla "Mistäs sinun tarvitsee laihduttaa?", "Miten meinaat olla ilman herkkuja koko kesän?" (kesähän loppuu 5.7., toim.huom.) "Luepas tämä ja tämä artikkeli personal trainereista ja dieettaamisesta"... esimerkkejä riittää ja ne ovat surullisia. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu toisten ihmisten spontaani kannustaminen, tsemppaaminen tai ihaileminen. 

Of course I had to learn new eating habits and got somewhat crazy withdrawal symptoms from sugar along the way. Most interesting was nonetheless the reactions from people around me: "Where do you need to lose weight?", "How can you be without treats all summer?" (since it appearantly ends 5th July) "Have you read this and that article on personal trainers?". It is so sad. Where is the support and being happy for another?



Jokaisella meistä on omia haaveita, unelmia ja pyrkimyksiä. Ne voivat olla pieniä tai suuria. Kun ne liittyvät ihan vain meihin itseemme, ne ovat todella henkilökohtaisia. Juuri niissä hetkissä pitäisi ympäröivien ihmisten ymmärtää toimia myötäeläjinä, kannustajina ja tsemppaajina. Muistaa olla toisilleen ystävällisiä. Meillä kaikilla on oikeus tavoitella juuri sitä, mikä meille on tärkeää, riippumatta lähtökohdista tai elämäntilanteista. Meillä jokaisella on oikeus olla paras versio itsestämme niissä asioissa, joissa haluamme tavoitella vaikka kuun taivaalta.

En ole vielä saavuttanut 100 % kehoni kapasiteetista. Pystyn treenaamaan vielä lujempaa ja vielä enemmän. Olen nähnyt vasta palasen siitä, mihin todella pystyn. Vanha diesel-kone, herää ja lämpiää hitaasti mutta kun sen kerran saa vauhtiin, jaksaa se mitä vain. :) Olen jo nyt erittäin hämmästynyt 8 viikon aikaisista tuloksista mutta vielä enemmän ihailen sitä, että nykyään ei todellakaan tunnu seinät tulevan vastaan. Tuottaa suurta onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunnetta, kun tajuaa olevansa oikealla tiellä itselleen tärkeän asian kanssa. 

We all dream big and small. We all deserve the right to our dreams, goals and ambitions in life, no matter where we stand right now. Let's try to remember that and be kind and supporting towards one another. :)



Mitä sinä haluaisit tällä hetkellä eniten saavuttaa? Mitä valintoja se vaatisi? Jokainen pienikin valinta vie sinua eteenpäin. Aina, kun jostain luopuu, tilalle saa jotain uutta ja kenties vielä parempaa. Sinulle itsellesi paremmin sopivaa. Minä olen luopunut sokerista, alkoholista, valvomisesta ja monista minulle haitallisista ruoka-aineista. Minä olen ollut ilman käsitöitä, blogia, puutarhanhoitoa ja reissaamista. Tilalle olen saanut energisen, jaksavan Jennin, joka on iloisempi ja enemmän tyytyväinen itseensä. Olen saavuttanut odottamattomia tuloksia ja saanut käännettyä kehityksen kohti kaukana odottavaa maalia. Olen lähentynyt oman kullan kanssa entisestään. Olemme nykyään täysin paita ja peppu salilla, ruoanlaitossa, leffojen katselussa ja tv-sarjojen arvostelussa. :)

Näiden kahdeksan viikon jälkeen haluan kiittää Jessicaa kaikista kultaakin kalliimmista neuvoista sekä omaa rakasta, maailman parasta aviomiestä korvaamattoman tärkeästä tuesta. Kaikkien rakennettujen unelmien takana on tukiverkosto, joka ei anna sinun luovuttaa. Minun mieheni heräsi lukuisia kertoja aamulla kuudelta laittamaan minulle ruokaa töihin, jotta minä saisin nukkua hetken pidempään. Hän tsemppasi, huusi ja kannusti salilla minua yltämään yli omien rajojeni. Hän otti minut hiljaa kainaloon, kun väsynyt kehoni tarvitsi ymmärrystä ja lepoa. Se on parhautta se.

Nautinnollista ja rohkeaa viikkoa kaikille! :) 

What do you dream of right now? What choices would you have to make to achieve it? Every little choice gets you closer to the goal. Every time you let go of something, you receive something new, something better. :)

maanantai 23. helmikuuta 2015

Bloggaajan kestävä kulutus ja matkailu

Jokin aika sitten sosiaalisessa mediassa älähdettiin, kun erään matkanjärjestäjän matkaopas poseerasi vangitun tiikerin kanssa muina miehinä ja kehui kovin tätä uutta tuttavuutta. Alkoi laaja kampanja, #ReilutBlogit, jonka tavoitteena on herättää ihmisiä miettimään omaa arkikäyttäytymistään sekä matkailutapojaan. Kuinka minä voisin toimia omassa arjessani ja reissuvalinnoissani siten, että toimisin eettisellä ja kestävällä tavalla?

Some time ago we got a minor scandal here in Finland, when a travel guide from a major travel agency posted a photo of him with a captivated tiger. It started a campaign called "Fair Blogs", which aims to getting people to think how they could act fairly and ethically in everyday life and while traveling.



Minun blogini on pieni mutta asia on iso ja tärkeä, joten haluan osallistua tähän kampanjaan. Haasteen tarkoituksena on pohtia seuraavia juttuja:

1. Kerro, minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus, mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia. Sinun ei todellakaan tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.


1. Kestävä kehitys on minulle lähellä sydäntä. Tietoisuus on minullakin lisääntynyt vähitellen ja ennen kaikkea tietoiset valinnat kohti kestävämpää toimintaa ovat lisääntyneet pikkuhiljaa. Nämä periaatteet ovat meillä läsnä arjessa pienissä jutuissa: pyykit ja tiskit pestään täysinä koneellisina, jätteet lajitellaan huolellisesti, kuljemme kimppakyydillä töihin, kulutusta ja ostamista pyritään minimoimaan ja ostettu ruoka pyritään syömään ennen kuin se menee pilalle. Nykyäänhän menee kaatopaikalle/jätteenkäsittelyyn valtavat määrät ruokaa vain sen takia, että sitä ei ole ehditty syödä! Mielestäni yksi tärkeimpiä kestävän kuluttamisen tapoja on ostamatta jättäminen. Meillä ei osteta uusia vaatteita läheskään joka kuukausi. Kaikkea ihanaa krääsää ei kuitenkaan voi omistaa, joten sitä vähääkään on turha ostaa. Kestävä kuluttaminen ja säästäväisyys kulkevat aika pitkälle käsi kädessä. Kun opettelee eroon ostelemisesta, huomaakin yhtäkkiä pärjäävänsä aika vähällä (eikä tämä kuitenkaan tarkoita, että joutuisi kituuttamaan päivästä toiseen).

Toinen tärkeä asia on, mitä syödään. Meillä syödään kasvisruokaa useampana päivänä viikossa. Minun työeväät ovat lähes aina kasvisruokaa. Maitotuotteet on aika pitkälle korvattu kasvistuotteilla. Ostamme kotimaista ja lähellä tuotettua. Luomua ostoskoriin päätyy usein ja kananmunat ovat luomua aina. (Häkki- eli virikekanalla on tilaa noin A4-paperin verran.) Totuus on, että lihan tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa hiilidioksidia paljon enemmän, kuin kasvisruoan tuottaminen. Emme kuitenkaan ole täysin kasvissyöjiä tai vegaaneja mutta tämä on mielestäni erittäin hyvä matka kohti eettisempää syömistä. 

In my everyday life I strive towards consuming as little as possible, eating vegetarian food and making sure I don't buy too much food. We sort our waste and car-pool to work with my hubby. It is important to think before you buy and to support locally produced goods.


2. Kestävän matkailun määritteleminen on aika vaikeaa. Matkailu itsessäänhän kuluttaa luonnonvaroja, kun lennetään toiselle puolelle maailmaa. Teemme nykyään ulkomaanmatkan noin kerran vuodessa. Muutoin reissaamme autolla kotimaassa. En ole matkustellut niin paljoa, että osaisin tehdä asiasta kovinkaan syvällistä analyysiä. 

Matkoillani haluan tukea paikallisia ihmisiä ja ostaa heidän tuotteitaan. Yksi lämpimimpiä muistoja liittyy häämatkaamme, jolla ostin paikalliselta käsityöläiseltä käsin kudotun villamaton. Etsin myyjän itse paikallisten avustuksella ja ostin maton suoraan käsityöläiseltä ilman välikäsiä.

Toinen tärkeä juttu on se, että myös matkoilla voi nauttia näkemästään ja kokemastaan ilman ostamista ja kuluttamista. Useimmat nautinnot ja elämykset voivat olla ilmaisia. Ja tärkeimpänä: eläimiä voi ihailla niiden luontaisissa elinympäristöissä vapaana, häiritsemättä. Alan olla aika vieraantunut eläintarhoista. Akvaarioista pidän. koska itsekin harrastan niitä, ja tiedän, että kaloille voidaan järjestää hyvät ja luonnonmukaiset olot akvaarioonkin. Toista on esimerkiksi jääkarhun pitäminen betoni- ja lasikuitumontuissa.

Yllä olevassa kuvassa on yksi parhaimpia eläinmuistojani matkustaessa. San Franciscossa sijaitsevassa Golden Gate Parkissa näimme kaksi villiä pesukarhua, voiko olla mitään suloisempaa! 

It is hard to determine, what ethic or ecological traveling actually means. Traveling itself is quite consuming when people fly across the globe to see and experience. But while traveling I want to support local crafters and their products and to admire wildlife in the wilderness. I don't think the polar bears enjoy themselves in concrete pools.



Kaikki tämän postauksen eläimet ovat villinä luonnossa tavattuja, kaikki erinäisiltä reissuilta lähelle ja kauas. :) Kuulisin mielelläni kommenttiboksissa teidän ajatuksianne tähän tärkeään asiaan. :)

3. Haastan mukaan Kaitaliinan, Piilomajan Katin ja Villa Inkerin Merjan. Muutkin saavat lämpimästi ottaa haasteen vastaan. :)

All animals in these photos I have met in the wild, on my trips near and far away lands. :) Please, feel free to comment on this important matter! :)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kesätuulella, haaste huulilla



Ah, kesä. Se on tullut ja vienyt mennessään. Päivät pitkät pitkin pihoja, kuokalla kaivellen, kukkia katsellen. Halusin tulla jakamaan ihania tunnelmia viikonlopulta teidän kanssanne. Kiitos rakkaille ystäville unohtumattomista hetkistä, jälleen. Olen niin onnellinen, että minulla on lähellä tuollaisia ihmisiä.

Summer has bursted into blooming and taken me like a storm. I hang outside all day long, planting and gardening, planning and enjoying. Just wanted to share with you some shots from last weekend. It's so sweet to have wonderful friends to sit down and talk with.


Noukin ihanaisen Cherryn blogista matkaani haasteen ja tuumasin, että nyt olisi sopiva hetki vastailla näihin kivoihin kysymyksiin. :)

Picked up a challenge from lovely Cherry's blog. Answering just in Finnish this time!
 

1. Mikä on parasta mitä olet saavuttanut elämässäsi?
Oma koti ja tasapainoinen parisuhde. Vakituinen työ, josta olen aina haaveillut. Terve ja hyvä elämä. Tässä hetkessä on hyvä olla.
2. Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa, miksi?
Oma rakas kulta, kihlattuni. Uskomatonta, että saan hänelle sanoa joka ilta "hyvää yötä" ja hänen vierestään herätä joka aamu. Mietin, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän onnen.
3. Minkä taidon haluaisit oppia?
Haluaisin oppia japanin kielen, sekä puhumisen että kirjoittamisen. :)
4. Millaisia asioita jännität eniten?
Asioita, joilla on merkitystä. Panikoin ja hermoilen jo ennalta, vaikkei läheskään aina tarvitsisi.
5. Paikka, jossa haluaisit seuraavaksi päästä käymään?
Lähelle kesäterassille. :) Kauas vaikka Kroatiaan.
 
 
6. Mikä biisi tuo onnellisia muistoja mieleesi, kerro millaisia?
Mamban "Vielä on kesää jäljellä". Vuosien takaiset Tangomarkkinat ja miehen kanssa alkuaikojen treffeillä. Oi, se jännitys ja onnen huuma!
7. Kuvaile sisustusmakuasi?
Räväkkä, värikäs, ylitsepursuava, liikaa, hamsteri, spontaani. (Yllättäen mies ei ole mitään edellisistä)
8. Lempparikosmetiikkatuotteesi?
Vaikea valinta! Tällä hetkellä lemppari on Dermosilin Fresh Balance Geelivoide.
9. Mikä saa sinut aina hyvälle tuulelle?
Lämmin ja pehmeä kissa, jota saa puristella ja tuoksutella.
10. Kerro viisi parasta asiaa/luonteenpiirrettä itsestäsi?
Hauska, hölmö, kevytkenkäinen, luotettava ja fiksu.
11. Oudoin tai hauskin tapasi?
Hauskinta on maata talviyönä lumihangessa ja katsella tähtiä tuntikausia. :)

Jos sinuakin kutkuttaa vastailla kysymyksiin, poimi tästä mukaasi haastekysymykset. Vinkkaa minulle, jos vastaat kysymyksiin! :)

1. Parasta kesässä?
2. Kaihoisin lomamuistosi?
3. Missä haluat olla 10 vuoden päästä, mitä haluat siihen mennessä saavuttaa?
4. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit ja miksi?
5. Mieluisin juomasi kesäkuumalla?
6. Ketä haluaisit kiittää juuri nyt ja mistä?
7. Missä taidossa olet kätevä?
8. Tänään olen ihana, koska...
9. Tänään olen onnellinen, koska...
10. Mitä aiot puuhata seuraavaksi?


Ihanaa kesäviikkoa kaikille! <3

Sweet summer week for everyone! <3