Pois kivikaudelta

Hei kuomat!

Nyt on aika karistaa kivikauden pölyt jaloista! Meikäläinen on nimittäin uskaltautunut laajentamaan sosiaalisen median verkostoa. Tervetuloa siis seuraamaan kissojen ja emäntänsä seikkailuja myös Instagramiin @jennistonehill ja Pinterestiin myös @jennistonehill. :)

Hi guys! I've expanded my wings and now you can follow the kitties and the days of our lives on Instagram @jennistonehill and on Pinterest @jennistonehill. :)

Kliketi-klik // Just go on and click! :)

Käärin sinut pumpuliin

Enää ei ole kipua. On vain pehmeää pumpulia, höyhenenkevyttä. Hänelle, joka oli maailman pehmein, lämpimin, kiltein ja suloisin kissa. Syy tulla illalla kotiin. Syy nousta aamulla. Hän, joka pelasti yhden ihmisen elämän ja ohjasi sen oikeille raiteilleen. 

Meidän kaikkien mamma, Memmuli, Möömöö. Niin hyväntahtoinen, kiltti ja lempeä. Otti aina kaikki avosylin vastaan, uudet tulokkaat suojelukseensa. Hän, joka rakasti ehdoitta kaikkia ja halusi kaikille pelkkää hyvää. Ei koskaan tehnyt mitään pahaa, kiusaa, ilkeyksiä tai muuta, mitä kissat yleensä tekevät. Ilmiantoi ne, jotka kiipeilivät pöydillä tai tekivät muuta tuhmaa. 

Mansikkajogurttisuklaan tuoksuinen pumpulipallo, joka oli niin pehmeä ja notkea, että noinkohan hänellä oli luita ollenkaan. Korvan takana maailman pehmein nukka. Aina sai halia, pusia, nuuskutella. Aina oli aikaa jutella, vaihtaa kuulumisia. 

Hän, joka oli meidän kaikkien vellikello. Muuten ei iltapalaa olisi kukaan saanut koskaan. Hän, joka rakasti ruokaa ja syömistä yli kaiken. Saimme siitä niin monet naurut. Hiivaa, surviaisentoukkia, mustikkapossuja, kurkkua, persikoita... kaikkea kokeiltiin ja niinhän se jo koulussa opetetaankin.  

Rakas Emilia. Suljemme sinut sydämeen, muistosi mukaan ikuisiksi ajoiksi. Tänään me suremme, jotta sinun ei tarvitse tuntea kipua enää koskaan. Kiitos kaikesta. Rakastamme sinua ikuisesti.

My dearest Emilia. Today we grief, so you don't have to feel pain anymore. We will carry your sweet love with us till eternity.

Ja nämä kaksi. Koko elämänsä viettivät yhdessä. Kuin paita ja peppu, majakka ja perävaunu. Kaikki päivät ja illat halien ja pusutellen. Jos toinen meni hukkaan, niin sitä huudellen etsittiin, kunnes löydettiin. Yhdessä pidettiin jöötä ja paistateltiin suosiossa. Nautittiin herraskaisesta kissan elämästä. Kolmen viikon välein he lähtivät. Nyt on jälleen kaikki aika maailmassa pestä toisen silmät ja korvat putipuhtaaksi.

And these to. Together their whole lives. Passed away three weeks apart. Now together till eternity.

Ihmiset, kuin mantraa sitä toistelee. 

Entä jos sen voima niin vain vähenee? 

En sitä suurta sanaa tahtois kuluttaa, 

enkä sanoo ääneen, en ees kirjoittaa. 

Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, 

niin minä sinua vaan. 

Vaik leipä loppuis, vesikin, yksi pysyis kuitenkin. 

Minä sinua vaan. 

Ja jos joku päivä sinä enää et, 

sittenkin ois mulla selvät sävelet. 

Vaihtokauppaa käyvät toiset tunteillaan. 

Minä tiedän että sua ainiaan. 

Ja jos joskus syliin mustan maan 

mä sua joudun kantamaan 

niin minä sinua vaan.

(c) Mariska 2014 - Minä sinua vaan

Näkyy vaaleanpunaista

Uutta viikkoa, kuomat!

Joko siellä on selvitty Tampereen messuryntäyksestä? :) Itsehän uskaltauduin tuhansien muiden keskelle lauantaina. Urhoollisesti sieltä selvittiin ja kaikki rahat toki meni sen sileän tien. Mukaan tarttui ihania kasvivärjättyjä villalankoja ja muutamat korut. Aina yhtä ihanaa ja uuvuttavaa! :) 

Happy new week, folks!

Lähipiirissä on alkanut tupsahdella vauvoja suunnasta jos toisesta. Se vaan passaa, pysyy puikot kiireisinä. Upea ruusu pienen nuppusuun pipoon on virkattu Ninuskan selkeällä ohjeella. Tossut ja pipo on neulottu Novitan vanhalla hyvällä ohjeella. :) Taivaalla on näkynyt upeita auringonlaskuja, hyvä, että edes niitä, kun muuten tuntuu aina olevan pimeää. On jo marraskuun puoliväli. Milloin tulee lunta?

I've been doing some baby knitting. Still waiting for winter, when will we get some snow?

Synkkä syksy

Meillä on jo kauan vitsailtu, että meillä alkaa olla jo kunnon kissageriatrian tehoyksikkö, Sitten, kun asiasta tulee täyttä totta, on siitä leikki kaukana. Enää ei paljoa naurata. Meillä on nyt neljäs vakavasti sairas kissa tämän vuoden aikana. Saimme tiistaina Emilialle syöpädiagnoosin. Kaikki on lähtenyt nisäkasvaimesta, jonka huomasimme pari viikkoa sitten. Sieltä se on levinnyt kainalon imusolmukkeiden kautta keuhkoihin. Sille ei voi tehdä mitään. 

Minä alan olla henkisesti aika loppu. Sen huomaa kotona ihan jo siitä, että tavarat eivät etsiydy paikoilleen. En myöskään löydä niitä tavaroita, joita etsin. En jaksa siivota, en laittaa tiskejä. En jaksa neuloa, en kuvata, en nukkua, en valvoa. Luojan kiitos, että miehen kolme-neljä kuukautta jatkuneeseen kuumeeseen on ilmeisesti nyt löydetty syy - suu. Jo ensimmäinen käynti hammaslääkärillä pari viikkoa sitten katkaisi kuumekierteen ja jaksamus on pikkuhiljaa lähtenyt nousuun. Hän ei siis ole oireillut suun kanssa mitenkään mutta kaksi viisaudenhammasta on mennyt salaa huonoksi. 

Jotain valoa siis on tässäkin pimeydessä. Upeita auringonnousuja, kauniita auringonlaskuja. Kuulaat päivät lienevät hetkeksi takana päin mutta luonto tarvitsee nämä vesisateet, että kasvit pärjäävät talven yli. En ole vieläkään haravoinut. Ehtii kai tuota. Juon teetä ja syön omenapiirakkaa. Silittelen kissoja. Sellaisia tärkeitä juttuja.

Ihanaa viikonloppua sinulle! <3

Emilia was diagnosed with cancer. There's nothing we can do. I am feeling so exhausted and sad. She is the one who least deserves it. I feel like I have no strength left inside my body. I am trying to get the hang of myself and to get enough sleep, tea, kitty love, knitting. Keep yourselves calm, lovelies!