Synkkä syksy

Meillä on jo kauan vitsailtu, että meillä alkaa olla jo kunnon kissageriatrian tehoyksikkö, Sitten, kun asiasta tulee täyttä totta, on siitä leikki kaukana. Enää ei paljoa naurata. Meillä on nyt neljäs vakavasti sairas kissa tämän vuoden aikana. Saimme tiistaina Emilialle syöpädiagnoosin. Kaikki on lähtenyt nisäkasvaimesta, jonka huomasimme pari viikkoa sitten. Sieltä se on levinnyt kainalon imusolmukkeiden kautta keuhkoihin. Sille ei voi tehdä mitään. 

Minä alan olla henkisesti aika loppu. Sen huomaa kotona ihan jo siitä, että tavarat eivät etsiydy paikoilleen. En myöskään löydä niitä tavaroita, joita etsin. En jaksa siivota, en laittaa tiskejä. En jaksa neuloa, en kuvata, en nukkua, en valvoa. Luojan kiitos, että miehen kolme-neljä kuukautta jatkuneeseen kuumeeseen on ilmeisesti nyt löydetty syy - suu. Jo ensimmäinen käynti hammaslääkärillä pari viikkoa sitten katkaisi kuumekierteen ja jaksamus on pikkuhiljaa lähtenyt nousuun. Hän ei siis ole oireillut suun kanssa mitenkään mutta kaksi viisaudenhammasta on mennyt salaa huonoksi. 

Jotain valoa siis on tässäkin pimeydessä. Upeita auringonnousuja, kauniita auringonlaskuja. Kuulaat päivät lienevät hetkeksi takana päin mutta luonto tarvitsee nämä vesisateet, että kasvit pärjäävät talven yli. En ole vieläkään haravoinut. Ehtii kai tuota. Juon teetä ja syön omenapiirakkaa. Silittelen kissoja. Sellaisia tärkeitä juttuja.

Ihanaa viikonloppua sinulle! <3

Emilia was diagnosed with cancer. There's nothing we can do. I am feeling so exhausted and sad. She is the one who least deserves it. I feel like I have no strength left inside my body. I am trying to get the hang of myself and to get enough sleep, tea, kitty love, knitting. Keep yourselves calm, lovelies!