Aamulla herään aikaisin ilman kelloa. Salin ilma on viileä ja ilmassa leijuu poltetun puun tuoksu. Kauniit vanhat huonekalut ovat aamun valossa kuulaita. Ihmettelen, kuinka vanha tuo kentia on ja kuinka se on voinut kasvaa noin suureksi. Se on ollut tuossa niin kauan, kuin muistan. Jotkut asiat ovat pysyviä, vaikkakin muuttuvia. On tärkeää, että elämässä on sellaisia kiintopisteitä.
Hiivin keittiöön ja silitän kissoja. Ne ovat hiljaisia kissoja, täysin erilaisia, kuin omani. Tuumaavia, pohtivaisia, varautuneita. Pahanteossa, tutkimusmatkalla, kiipeilemässä. Se on kissan luonto. Koti ei ole koti ilman kissan tassun tepsutusta. On hyvä olla, kun vieressä on kissa.
Illalla pelataan ja istutaan ja nauretaan yöhön asti. Ihminen, joka tietää sinusta kaiken. Ihminen, jonka seurassa voit olla juuri sellainen, kuin pohjimmiltasi olet, ja silti hän hyväksyy sinut ja jää viereesi. Hän on lahja. Voidaan jutella mistä vain ja ne juttelut kestävät tuntikausia. Tai sitten vain ollaan ihan hiljaa. Nautitaan siitä, että taas ollaan yhdessä. Saadaan vertaistukea remonttiin ja kerrataan, mikä kaikki on edistynyt sitten viime kerran. Päivät ja kilometrit välillämme häviävät heti, kun taas tavataan. Se on onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti