Maan päältäkin voi löytyä paratiisi. Lämpöä lähemmäs 30 astetta ja ilmassa kosteutta niin paljon, että vesipisaroita tippuu harteille tuon tuosta. Toinen toistaan upeampia kasveja, joista osa on tuttuja omasta olohuoneesta ja osaa en ole nähnyt koskaan aiemmin. Koikarppeja valtavassa altaassa mitä erikoisimmissa väreissä ja lammissa piraijoja, rauskuja, punakorvakilpikonnia, isopurjeplekoja. Ihmeellisiä sammakoita ja värikkäitä papukaijoja. Joka kulman takana odottaa uusi yllätys. Pois ei haluaisi lähteä, vaikka päivä juokseekin liian nopeaa vauhtia ja hiki kirpoilee otsalta, kun varusteeni tähän ihmemaahan ovat aivan väärät.
Niin, ja ne perhoset. Niitä lentelee ympärillä, istuu hedelmillä ja kukissa joka puolella. Täytyy pysähtyä ja antaa silmän vaeltaa rauhassa tässä mahtavassa ympäristössä, jossa on aisteille ärsykkeitä niin paljon, ettei kaikkea osaa ottaa vastaan. Vasta sitten ne huomaa. Täytyy vaihtaa näkökulmaa ja kurkistaa itselle arvaamattomiin paikkoihin. Katonrajaan, maanrajaan, vesirajaan. Puunrungolle, köynnöksen varrelle, lehden juurelle.
Hämmästelen uuden elämän alkua ja nuoren perhosen pyrkimystä ulos kotelosta. Kuinka kauan se voikaan kestää. Kuinka paljon voimia se vaatii. En edelleenkään ymmärrä, kuinka maailmassa voi olla sellainen asia, kuin perhosen muodonmuutos. Muna, toukka, kotelo, aikuinen. Muuttaa muotoaan, sulaa ja rakentua uudelleen. Kuinka se voi olla mahdollista?
Tätä kaikkea on Fjärilshuset. Menkää sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti