Calm

Kevään kosteus, ilman raikkaus, lintujen laulu sateen jälkeen. Pajunkissat ovat viimein puhkeamassa. Ne ovat niin hentoja ja hauraita, kuin pienet kissanpennut. Ne ovat sietämättömän keveitä ja pehmeitä kättä vasten. Harmaita ja pörröisiä. Harmaan pienen kiven alle hautasin harmaan pienen nyyttini kymmenen kuukautta sitten. Tein viimeisen palveluksen rakkaalle ystävälle, elämäntoverille ja sielunkumppanille. Nyt kävin siellä ensimmäistä kertaa. Suru ei ole poissa, ikävä ei ole hävinnyt. Rinnassa on vieläkin puristava tuska, joka ajoittain nostaa päätään. Mutta tuossa keväisen aamun raukeudessa oli jotain lupausta paremmasta. Päivästä, joka vielä koittaa helpompana ja keveämpänä. Siihen asti yritän elää hetkessä ja lannistaa kivun muistaakseni kaiken ilon ja riemun. Silitän pientä pajunkissaa ja muistan sen luottavaisen, rakkaan pienen harmaan kissanpennun, jonka kannoin kotiini kymmenen vuotta sitten.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää. 

- Eino Leino