Tänään kävimme Emilian kanssa eläinlääkärin kontrollissa. Siitä tuli vähän enemmän, kuin pelkkä kontrollikäynti. Emilialta löytyi poskipään poskiluun takaa luukudoskasvain. Ei ole tietoa, kauanko se on siellä ollut, mistä se on tullut ja minne se on menossa. Onko se hyvän- vai pahanlaatuinen. Hampaat olivat vähäistä hammaskiveä lukuun ottamatta hienossa kunnossa, veriarvot olivat myös hyvät. En tiedä, oliko paiseella mitään tekemistä tämän asian kanssa. Tällainen oli kuitenkin tieto, jonka sain, kun menin hakemaan pientä rääpälettä kotiin.
Minun pieni pumpulikorva. Mansikka-jogurttisuklaan tuoksuinen pieni enkeli. Rakas, joka on kaikkien mamma eikä koskaan ikinä halua kenellekään mitään pahaa. Huoli on niin kova ja epätietoisuus raastaa sydäntä. Tuntuu niin pahalta, kun ei osaa tehdä mitään. Meillä on taas antibioottikuuri silmään, tulehdus ei ollut vielä kokonaan lähtenyt. Lääkäri ei osannut antaa tarkkaa diagnoosia vaan pyysi hakemaan konsultaatiota syöpäspesialistilta. Mistä sellaisen voisi löytää Pohjanmaan ja Pirkanmaan alueella?
Pitäisi aina muistaa huutaa ja komentaa vähemmän ja halata, pussata ja puristella enemmän. Yhteiset päivät ovat niin häviäviä ja kaikkea onnea pitää itsestäänselvyytenä. Kuulostaa varmaan epätoivoisen melankoliselta, kun ei meillä ole edes kunnollista diagnoosia, mutta tämä on tärkeä ajatus ja haluaisin sen muistaa myös niinä hyvinä päivinä. Tänään Emilia on ollut sylissä pyyhkeen ja viltin mutkassa koko iltapäivän ja illan, iltapalalla ruokakin jo maistui. Haluaisin vain pitää toista niin liki, enkä päästää koskaan irti.
Voi hyvänen aika. Olen nukkunut viimeisen viikon todella huonosti ja näköjään unettomia öitä on edessä vielä lisääkin. Minua ei ehkä näy täällä kovin tiuhaan, ymmärrätte varmasti.
It turned out that Emilia has some kind of tumor behind her cheek bone. Should find a cancer specialist somewhere. This is a far more harder case than I thought it would be.
5 kommenttia:
Hyvin ymmärrän hätäsi. Eläin parat kun eivät osaa edes sanoa jos sattuu johonkin. Itseltäni jouduttiin juuri viimeviikolla nukuttamaan 13 vuotias koira munuaissyövän takia ja suru on aivan valtava. Onneksi meillä on vielä kissoja jotka tuovat lohtua.
Sude: oivoi, osanotot suureen suruusi. Lemmikit ovat perheenjäseniä, joista luopuminen on aina todella surullista ja tekee kipeää. Voimia syksyysi!
<3 pikku Emilia <3
Anonyymi: pikku rääpäle tosiaan säikäytti meidät, onneksi tilanne on nyt jo parempi! :)
Voi, onpa kurjia uutisia! Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!
Olit kysellyt albumeista ja vastasinkin omaan blogiini - Bellesistä ja Akateemisesta ovat peräisin alunperin.
Lähetä kommentti