sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tässä hetkessä

Tämän piti olla aurinkoinen ja ihana vapaa viikonloppu. Ihana ilma, luvassa lumitöitä, ulkoilua, valokuvausta ja kävelyitä. Tilkkuilua, virkkausta, neulomista, lankojen järjestelyä. Bloggausta, tekstien aiheiden suunnittelua, valokuvasessioiden tulosten käsittelyä. Viikonloppu vailla mitään sovittua mutta täynnä ihania ideoita ja aikaa tehdä juuri sitä, mitä mieli tekisi.

This was supposed to be a lovely winter weekend with sunshine and plenty of time to do whatever we wanted to do. 



Siitä tuli kuitenkin jotain aivan muuta. Kallen antibioottikuuri loppui torstaina ja perjantain ja lauantain välisenä yönä sen kunto romahti äkillisesti. Eilisen päivän vietimme keskustellen päivystävän eläinlääkärin kanssa puhelimessa ja hänen päästyä takaisin klinikalle kiidimme kissan kanssa sinne saamaan hoitoa ja vastauksia. Verikokeiden tulokset olivat huojentavat, tulehdusarvot ovat kääntyneet laskuun mutta jotain outoa nyt on meneillään. Kalle sai myös erittäin voimakkaan reaktion opiaattilääkkeestä, jota annoimme aamulla ensiavuksi kipuun. Eilen meillä oli siis sohvaseurana erittäin voipunut ja uupunut kissa, joka sai hallusinaatioita ja kaatumiskohtauksia aina, kun yritti lähteä liikkumaan. Välillä olimme jo aivan varmoja, että nyt se on lopullista menoa mutta tänä aamuna Kalle liikkui jo normaalisti myös portaat, joita se ei eilen päässyt ylös ilman kohtausta.

The weekend turned out to be something totally different than what we had planned. Kalle's condition collapsed suddenly on Saturday morning and he got some kind of allergic reaction to painkillers we gave him as first aid. Whole day was a total mess with phone calls and visit to the vet, and trying to revive the exhausted kitty. Blood test results were encouraging, inflammation seems to be going away but something weird there is going on.



Kun oma rakas ystävä on niin kipeä ja peloissan, on vaikea olla itsekään avuksi. Sitä huolen määrää ei voi kuvailla. Oli kamalaa olla vastatusten sen tosiasian kanssa, että Kalle ei välttämättä toivukaan tästä. Että saatamme joutua tekemään lopullisia, kamalia valintoja. Kalle sai nyt antibioottikuuriin jatkoa ja sydämen sivuääniin lääkettä. Tiistaina menemme uudestaan kontrolliin. Yöllä heräilin vähän väliä katsomaan ja kuulostelemaan, nukkuiko Kalle hyvin. Tänä aamuna oli vastassa se tuttu, kehräävä Kalle, joka suostui jo syömäänkin ihan vähän. Aamulääkkeen ottamisen jälkeen Kalle tosin oli sitä mieltä, ettei arvosta moista meininkiä ja nyt se on vetäytynyt omaan kammioonsa. No, ehkä kuitenkin otan mieluummin vastaan pienen mökötyksen kuin sen, mitä eilinen päivä oli. 

Juuri nyt arvostan vain jokaista yhteistä pientä hetkeä, joka meillä on. Elämä on niin hiuksenhienolla langalla kudottu. Pieninkin, tuntematon asia voi saada sen pois tasapainosta. Olen saanut virkattuakin vähän, muutamia lappuja uuteen peittoon. Rauhoitellut omaa pulssia meditatiivisten silmukoiden avulla. Kerron siitä projektista teille myöhemmin lisää. Nyt haluan vain toivoa teille lämmintä sunnuntaita. Halatkaa niitä kaikkein tärkeimpiä tänään vähän lujemmin kuin eilen. 

It has been so scary and overwhelming to be facing the reality that Kalle might not make this. I want to cherish the tiniest moments we have together. I hope everyone of you gives a tight hug to your loved ones to day. A bit tighter than yesterday. 

6 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Tsemppiä, haleja ja jaksamista sinne!<3<3<3 Päivä kerrallaan ja toivosta ei saa luopua!

Emilia kirjoitti...

Oi voi! Onneksi kuitenkin vielä on toivoa! Kovasti tsemppiä ja Kallelle voimia!

Anonyymi kirjoitti...

Kalle <3 Voimia potilaalle ja teille! <3

- Päivi

Kivimäen Jenni kirjoitti...

Kiitos kaikille myötäelämisestä! <3

leenajapojat kirjoitti...

Hei teille♡
Nyt kommentoin ekaa kertaa..olen blogia lueskellut aina silloin tällöin.
Voi...ymmärrän niin huolesi ja olosi. On niin kurjaa kun rakas on kipeä ja luopuminen on vaikeata. Näin meidän oli tehtävä Onnipojan kohdalla ( profiilissa kuva) syksyllä....mutta on myös suurta rakkautta antaa toisen mennä. Ehkä Kallen kohdalla tilanne ei ole vielä sellainen. Toivon parasta pikku potilaalle♡ Hän on ihana.

Kivimäen Jenni kirjoitti...

Leena, kiitos kommentista! Mukava kuulla, että olet viihtynyt meidän matkassa. :) Osanotot Onnin poismenosta. Luopuminen on aina niin surullista ja raskasta. Me mennään huomenna Kallen kanssa kontrolliin, kuulostellaan sitten mikä on tilanne. Kalle on kyllä valloittava persoona. :)