Hiuksia nostattavaa jännitystä

Viime torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtui jotain. Jotain, mitä ensiksi perjantaiaamuna luulimme joko insuliinishokiksi tai aivohalvaukseksi. Kalle oli äärimmäisen flegmaattinen, apaattinen ja liikkui huonosti. Sitä väsytti kamalasti eikä se oikein kiinnittänyt mihinkään huomiota. Se halusi vain istua eikä suostunut kävelemään. Takajalat eivät toimineet kunnolla.

Last Friday morning we got really scared when Kalle seemed as if he would have had a stroke or something similar on the night before. He was really phlegmatic and sleepy.  

Soitin siltä seisomalta eläinlääkäriin. Omalla klinikalla ei ollut tarjota minkäänlaisia akuuttiaikoja mutta onneksi kakkosvaihtoehdosta saimme akuuttiajan kymmenen minuutin päähän. Kissa kantoon ja menoksi! Shokki oli melkoinen, itkin koko matkan klinikalle ja päässä pyörivät kaikki vaihtoehdot. Klinikalla Kalle pääsi pikaisen haastattelun jälkeen suoraan tukihoitoon ja tutkimuksiin. Siltä otettiin laajat verikokeet ja mahan alueen röntgen-kuvat. Sille annettiin nestettä, vitamiiniliuosta, antibiootteja, tulehduskipulääkkeitä ja opiaattikipulääkkeitä. Reilun tunnin kuluttua meidät kotiutettiin kipulääkkeiden kera odottamaan verikokeiden tuloksia viikonlopun yli.

We rushed to the vet and they took Kalle in straight away. He got hydration, vitamins, antibiotics and two kinds of pain killers. They took x-ray and blood work. After an hour and a half we were told to go home and wait for the results until Monday. 

Kotona Kalle oli aivan pökkelönä ja minä aloin olla jo aivan varma, että jonkinasteisesta aivohalvauksesta oli kysymys. Minulla oli mennyt siinä järkytyksessä täysin ohi, että klinikalla tosiaan annettiin Kallelle opiaatteja, jotka saavat kissan kuin kissan näkemään vaikka pieniä vihreitä miehiä. Viikonlopun yli siis odotettiin paitsi diagnoosia, myös sitä, olisiko meillä jatkossa sokea kissa. Nesteytys ja lääkkeet onneksi tehosivat erinomaisesti ja sunnuntaina Kalle käyttäytyi jo melko normaalisti. Taitava ensiapu todennäköisesti pelasti sen hengen.

At home Kalle was totally wasted because of all those pain killers. Excellent first aid probably saved his life and on Sunday he was acting pretty much normal. Still we had to know what was going on.

Maanantaina eläinlääkäri sitten soitti ja kertoi, että Kallella on haimatulehdus. Järkytyin uutisista hieman, sillä työkaverini kissa menehtyi joulun aikaan nimenomaan akuuttiin haimatulehdukseen. Kallella oli haima-arvojen lisäksi tulehdus-, kalsium- ja elektrolyyttiarvot koholla. Se sai 10 päivän antibioottikuurin ja määräyksen syödä mahdollisimman vähärasvaista ruokaa, jottei haima kuormittuisi liikaa. Positiivisina uutisina sain kuulla, että munuaiset olivat täysin ok eikä verensokerissakaan ollut mitään erikoista, eli erikoisruokavalio selkeästi toimii! 

Nyt sitten eletään päivä kerrallaan ja toivotaan lujasti, että sairaus oireili riittävän aikaisin ja että lääkekuuri tehoaa. Kysyin lääkäriltä, olisiko minun pitänyt huomata tauti jostain. Kuulemma ei oikeastaan, sillä kissat eivät yleensä reagoi haimatulehdukseen oireilemalla. Koirilla oireina voi esiintyä vatsan seudun arkuutta, ruokahaluttomuutta ja oksentelua. Kallella ei ollut mitään näistä oireista ennen perjantaiaamua, jolloin sen kunto äkillisesti romahti. Lisää oireista voi lukea täältä ja täältä, mistä löytyy myös sellainen mielenkiintoinen tieto, että 90 %:lle kissan haimatulehduksista ei löydetä mitään selkeää syytä. Kahden-kolmen viikon päästä menemme uusiin verikokeisiin ja sitten tiedämme, mihin suuntaan Kallen kunto on kääntynyt.

Pitäkää Kallelle peukkuja!

On Monday vet called and reported that Kalle is suffering from pancreatitis. He did not have any of the symptoms that might occur on cats and vet told that it is quite common. He got 10 days prescription of antibiotics and advice to eat low-fat food. Now we just hope that we found the disease on time and that he still can recover. Thumbs up!