Last chance

 

Huomenna on elokuun viimeinen päivä. Kesän viimeinen päivä. Tämä on ollut  ihmeellinen kesä. Erilainen kesä. En ole tehnyt lainkaan sitä, mitä kuvittelin tai suunnittelin tekeväni. Kohtalo on jännä asia. Se laittaa meidät testiin ja katsoo, paljonko muutosta ja yllätyksiä kestämme selväjärkisesti, ennen lopullista notkahdusta. Mistä tietää, kuinka paljon on liikaa? Mistä tietää, paljonko on sopivasti?

Tomorrow is the last day of August. Last day of summer. It has been an extraordinary summer. I have done everything but what I had planned. That is the twist of faith that tests us and wants to know how much we can handle. How do you know when you have had enough? How much is too much?

Olen vieläkin hämilläni, vapiseva. Jotain sisälläni on muuttunut, pysyvästi. En ole enää sama ihminen kuin ennen kesää. Tuntuu, että olen muuttunut vieläkin vakavammaksi, vaikken uskonut sen oikeastaan olevan edes mahdollista. Niin paljon on tapahtunut. Olen onnellinen, että minulla on päiväkirja ja tämä blogi. Ohitse kiitävät asiat unohtuvat niin helposti, jos niitä ei laita minnekään ylös. Pitäisi aloittaa unipäiväkirjakin. Olen tänä kesänä nähnyt paljon unia, sekavia ja selittäviä. Kaikenlaisia. En suuremmin pohdi, mitä ne tarkoittavat, mutta joskus niistä saa lohtua ja helpotusta.

I am confused, shivering. Something has changed in me, and I feel that it is permanent. I am not the same person I was before this summer. So much has happened. I am delighted that I write a diary and this blog as well. We tend to forget things too easily. I should begin to write a dream diary as well. I have had lots of dreams this summer, both confusing and relieving.

Yritän opetella uutta elämäntapaa. Vieläkin hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Yritän opetella vieläkin paremmin iloitsemaan pienistä asioista, kiittämään jokaisesta päivästä ja olemaan onnellinen niistä rakkaista, joita minulla on ympärilläni. Nautin miehestäni, joka on minun kallein aarteeni. Ihminen, joka pitää minusta huolen hyvinä ja pahoina päivinä ja on niin loputtoman kärsivällinen ja ymmärtäväinen tätä prosessiani kohtaan. Mistä sellaisia ihmisiä edes löytyy?

I try to learn to be even more thankful and greatful for all those little things in my everyday life, embrase those who are dear to me. I enjoy spending my life with my other half, man who takes care of me in sickness and in health. A man who is so patient and understanding towards this process. Where do you even find such people?

Iloitsen siitä, että vähitellen olen alkanut taas neuloa ja virkata jotain. Kohta alkaa taas kansalaisopiston uusi lukuvuosi, joka tuo mukanaan ties mitä. Olen helpottunut, ettei käsitöiden tekemisen tuoma ilo ole hävinnyt minnekään. Se on vain nukkunut kesäunta. Iloitsen uudesta kamerastani ja siitä, etten ehkä olekaan ihan idiootti vaan saatan jopa ajan kanssa päästä sisälle siihen, kuinka tuota kameraa käytetään. Riemuitsen, kun saan kuvia, joita pystyy suoraan käyttämään jossain ilman massiivista kuvanmuokkausta ja siistimistä. Sekin on onnea.

I am happy that I have slowly began to knit again. Soon new courses at the evening school / open college will begin and bring all kinds of ideas with them. I am relieved that I haven't forgotten the silent satisfaction that comes from doing handicrafts. I am delighted about my new camera and the fact that I propably am not a complete ass and can eventually get decent photos with it. That is also happiness.

Kaikki kuvat Kenkäverosta, Mikkelistä. :)
All photos taken in Kenkävero, Mikkeli. :)