Syksy on täällä. Hiipii hipihiljaa nurkkiin, hipaisee olkapäätä varoen. Olen helpottunut ja tyytyväinen. Olin mielessäni jättänyt kesän taakse jo kauan sitten. Nyt voin virallisesti alkaa pesiytyä kotiin; siivota pihaa, valmistella puutarhaa talveen. Kantaa viltin sohvan nurkkaan ja keriytyä pieneksi. Kissittää kissaa, kiskis, ja saada satunnaisen karvapallon kaveriksi. Juoda teetä, syödä suklaata, poltella kynttilöitä, sytyttää hellaan ensimmäiset tulet ja keitellä siinä puurot aamupalaksi. Nauttia kesän sadosta; pakastaa marjoja, keitellä hilloja, poimia viimeiset omenat. Leipoa leipää, heittää sinnekin sekaan marjoja ja jyviä. Uskaltautua ottamaan puikoille vuosi sitten kasviväreillä värjäämäni langat. En tiedä, mitä niistä rohkenisi tehdä. Ehkä luonnon muutos ja hiljentyminen tuo minulle helpotuksen ja rauhan. Kun maa on jälleen puhtaan valkoinen, on kenties sielunikin jo tyyntynyt.
It is first day of September. Autumn is here, finally. I am relieved and satisfied. I had left summer behind me a long time ago. Now I can do it officially and start enjoying this time that leads us towards winter. I get to clean up garden and prepare it for winter. I can carry quilt blankets to couch and ask for a kitty to join me. I can drink pots and pots of my favourite teas, eat most delicious chocolates, burn candles and lid the wood stove for the first time. It is time to enjoy this years harvest; berries, grain, apples. Cook jams and bake bread. I dare myself to start knitting something from hand-dyed yarns that have been waiting a whole year. Perhaps the great change in nature ends the change in me. When the landscape is white and pure again, perhaps my soul finds the peace and purity it has longed for.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti