torstai 31. toukokuuta 2012

Sweet pie of mine






Ei siinä sitten muuta! :D

The pictures speak for themselves, don't they!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Äärettömän äärellä



Viikonloppuna kävin isoisovanhempieni talolla. Tuumasin pitkään, olin ihan hiljaa. Hengitin sisään tunnelmaa, muistoja, historiaa. Itseäni. Tuomet tuoksuivat valtavasti, ilma oli tyyni ja pihassa kuuma. Kuin aika olisi pysähtynyt. Istun portaille ja laitan käteni sammaloitunutta kiveä vasten.
 

Mietin niitä aikoja, jolloin tämä piha ja nuo autiot huoneet olivat täynnä ääniä ja elämää. Onnea ja iloa. Poimimme karviaisia kilpaa ja juoksimme pitkin mäkeä. Nyt jäljellä ovat vain haurastuvat muistot ja rapistuva talo, jonka katto ja lattia ovat romahtaneet. Itken, enkä voi ymmärtää, kuinka jonkun ajatusmaailma voi olla niin kaukana omastani. Sielussani tuntuva kipu on niin vaikeaa kuvailla ja kertoa. En pysty, vaikka yritän.


Soitan mummulle. Yhdessä kaivamme pihasta palasen karviaista, palasen viinimarjaa. Löydämme vuohenjuurta ja jotain angervoa, joka paljastanee itsensä myöhemmin. Illalla palaan vielä takaisin veljeni kanssa. Löydämme juhannusruusun, jonka luulimme jo kadonneen. Otamme mukaan sen mitä saamme.


Kottikärryissä palanen mennyttä, joka versoo tulevaa. Kuinka häviävä on yhden ihmisen aika tässä maailmankaikkeudessa, osana kiertokulkua, joka vain rullaa ja rullaa eteenpäin. Kuinka nopeasti häviävät jälkemme äärettömyyteen.

tiistai 29. toukokuuta 2012

During weekend

 



V iikonloppuna
I hmettelen hortensia-amppeleita
I nnostun kesästä
K ikatan ystävän kanssa (jäätelöä voi aina ottaa lisää!)
O ivallan jotakin
N autin lämpimästä säästä (kissat käyvät aurinkoenergialla!)
L aulan Tähtipölyä ja itken
O len onnellinen läheisistäni
P akenen metsään
U hmaan vuorokausirytmiäni
N auran euroviisuille

S itä tuomien tuoksua!
A nopin tekemää pannukakkua miehelle
L aatuaikaa veljen kanssa
D iiva kissa hoitoon
O nko se jo ohi?

lauantai 26. toukokuuta 2012

Hiljainen onni


Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.
 

Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?


Ja tässä, täss' on tämä maa,
sen näkee silmämme.
me kättä voimme ojentaa
ja vettä rantaa osoittaa
ja sanoa: kas tuoss' on se,
maa armas isäimme.


Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss' elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen.


Maamme-laulun sanat J.L.Runeberg, suom. P. Cajander

perjantai 25. toukokuuta 2012

Miul on neuloosi!






Tämän päivän Hesarissa oli oiva pieni artikkeli siitä, minkä me käsitöiden tekijät olemme tienneet jo kauan: käsityöt ravitsevat aivoja, lisäävät keskittymiskykyä ja abstraktia hahmotuskykyä, vaikuttavat lapsen aivojen kehitykseen sekä edistävät rentoutumista.


Katsokaa todistusaineistona vaikka nämä Virkkukoukkusen ihanat: Neulootikko-pussukka ja Neuloosi-vihko!

In todays Helsingin Sanomat I found this tiny article on what we craftwomen have always known: doing handicrafts is good for your brain and stimulates capability to both focus and relax!

Viimeinkin!


Viimeinkin on kesä! Aurinko paistaa, linnut laulavat, pyöräillessä tuntuu lämpimältä. Takin saa jättää kotiin ja hurauttaa vain ohuessa pitkähihaisessa viilettäen pitkin rantoja. Mustikanraakileet kypsyvät jo rannoilla. Löysin valkovuokkometsän! Viimeinkin! Tulppaanit puhkesivat kukkaan päivässä. En ehtinyt ottaa kuvia - vieläköhän niitä huomenna on?

Finally it is summer! The sun is shining and wars up face as I drive my bike along the seashores. I already saw some raw blueberries! Tulips bursted into blooming in a day. I wonder if there are any left tomorrow for me to photograph them.


Kävimme virkistäytymässä Bragen ulkoilmamuseossa. Mikä hieno paikka! Paikalla on hyvin säilynyt jatulintarha, jonka alkuperäisen käyttötarkoituksen spekulointi aiheutti paljon keskustelua. En tohtinut kiertää kiemuraa, koska sulho on jo valittu, eikä enää ole varaa vaihtaa! ;) Perinteisen selityksenhän mukaan kiertämällä jatulintarhan neito näkee ulos tullessaan näkynä tulevan sulhonsa. Itse luulen, että jatulintarhat liittynevät jotenkin merimiehiin ja kalastukseen, koska niitä esiintyy Suomessa lähes yksinomaan rannikoilla. Mutta hienoa, että tällaisia mysteereitä on, ja voimme kukin pohtia, mikä mahtaa se todellinen käyttötarkoitus olla.

Tiede-lehden artikkeli jatulintarhoista vuodelta 2000
Wikipedian näkemys jatulintarhoihin
Haukiputaan jatulintarha

We visited Brage outdoors museum and what a lovely place it was! I hadn't been there before so it was about time. There is a well preserved troy town in the area. I took some pictures but didn't dare to walk the labyrinth since I already have picked my fiance. ;) According to finnish traditional story a lady will see her fiance to be once she has walked through the labyrinth. I believe these have something to do with sailors or fishermen, but the truth is that we probably will never find out. It is good to have these kind of mysteries to keep us occupied. :)



Museon päärakennus on hieno rikkaan perheen talo 1800-luvun alusta. Talon päätykamariin oli sisustettu lapväärtiläiset häät. Aivan uutta perinnettä minulle! Huone sisustettiin valkoiseen mutta morsian käytti mustaa kirkkopukua hääpukuna. Morsiamen neitseellisyyttä kuvasti korkea helykruunu. Tällaisia kolmipäiväisiä häitä on vietetty paljon vielä 1900-luvun alussa ja samaan perinteeseen pohjautuvia häitä järjestetään Lapväärtissä kuulemma vielä nykyäänkin.

The main building is from around 1810. One room was theme decorated to Lappfjärd wedding. I learned that in Lappfjärd they used to have these kind of tremendeous weddings in 19th century but also in the beginning of 20th century and even today. Bride wore black church dress with gigantic trinket crown.






Tästä pikkuhiljaa kohti viikonloppua. Nautitaan!


From here slowly towards weekend. Let's enjoy!

torstai 24. toukokuuta 2012

Mitäs virkkaisit kokouksesta?


Tiedossa koko päivän kestävä sisäinen kokous/linjauspalaveri/koulutustilaisuus. Mukaan kasa jämälankoja ja niille suunnilleen sopiva koukku sekä tietenkin viimeistelyvehkeet. Inspiraationa uusi kännykkä ja rouheat värit. Mitäs siitä muuta virkkaamaan, kuin "virkkaamaan!".



 
Välillä testaillaan uuden kännykän ominaisuuksia puhtaasti tieteellisistä näkökohdista ja haetaan ihanan Tiinan blogista apua maailman kauneimman piparireunavirkkauksen tekemiselle. Laitetaan sitä sekä yhtäkkiä paikalle tupsahtaneeseen pussukkaan että salakavalasti ilmestyneisiin kämmekkäisiin. Mihin muualle sitä vielä laittaisi?


 
Täh, joko nyt pitää lähteä kotiin? Laittaisin vielä napit! Kyllä tällainen kokous sopii minulle koska vain!




I did some crocheting at our all day long meeting. Suddenly I had a mobile phone pouch and a pair of fingerless mitts on the table! What a lovely day! I could get used to these kind of meetings. ;)

maanantai 21. toukokuuta 2012

Hallelujah, hallelujah


Minulla oli onni päästä kuuntelemaan äärimmäisen lahjakasta ja tarkkaa a cappella -yhtye via Voicea (aiemmin A Cappella Quartet Realtime) Kuntsin modernin taiteen museossa. Laulamisen näennäinen letkeys yhdistettynä uskomattomaan taitoon ja kontrolliin oli jotain aivan uskomatonta. Taitavat yksilösuoritukset ja kauniit stemmat yhdistyivät lumoavaksi kokonaisuudeksi, joka herkisti kyyneliin. Setin ehdottomasti paras biisi oli "I'm Through With Love" elokuvasta Piukat paikat. Setin jälkeen meillä oli vielä onni päästä jututtamaan näitä mukavia kavereita.


"Oh my, oh my" was the only thing going through my head while listening to a cappella quartet via Voice (previously A Cappella Quartet Realtime) at Kuntsi museum of modern art. The laid back attitude and good sense of humour combined with exceptional precision and control was nearly above my comprehension. Skilled individual performances and angelic harmonies created a show which brought audience to tears. My absolute favourite was "I'm Through With Love" from the movie "Some Like It Hot". After the show we were fortunate to have a short chat with these lovely gentlemen.


Kvartetin pehmittelyn jälkeen estradin valtasi mieskuoro Mount Baker Toppers. He valtasivat yleisön sydämet samanlaisella barber shop -meiningillä, kuin viaVoice. Erityisesti pidin nuoresta miehestä, joka lauloi 1-tenoria kirkkaalla ja kuulaalla äänellä. Entä kuinka olisimme voineet vastustaa suomeksi laulettua "Tula tullallaa"-kansanlaulua? Lopullisesti pankin räjäytti erinomaisen hienosti soinut "Hallelujah". Itkusta ei ollut tulla loppua! Tällaiset elämykset jäävät ikuisiksi ajoiksi mieleen. Keikan jälkeen pari kuorolaista tuli nauraen syyttämään minua lähes konsertin pilaamisesta, kun olin kuulemma alkanut itkettää jo heitäkin. Minussa on siis karjalaisen itkijänaisen verta!

After the quartet the stage was taken by men's a cappella chorus Mount Baker Toppers. They took our hearts by a storm with the lovely barber shop style and classical sound. I especially liked the young lad singing 1st tenor, such a bright and controlled sound! And how could we have been able to resist a traditional Finnish song "Tula tullallaa" sung in finnish? The absolute climax was "Hallelujah", which made me cry my heart out straight from the first note. These kind of moments stay with you the rest of your life. After the show some of the guys came to me and blamed me for nearly destroying the hole song with my weep. Apparently I had made them cry too. Sorry, guys, you just are too great!



Voisin kertoa ihanasta viikonlopusta paljon muutakin, mutta tuon konsertin muistelu sai minut taas kyyneliin, enkä oikein osaa enää muuta sanoa. Kuuntelen punakylkirastaan laulua avoimesta ikkunasta, enkä haluaisi mennä nukkumaan. Alkukesän ilta pimenee hitaasti, sepelkyyhkyt ovat jo hiljenneet. Tämä on ollut voimaannuttava viikonloppu.



I could write about all the other lovely, warm and fuzzy stuff that happened during the weekend but thinking back to the concert brought me to tears again. I just don't have anything else to say. I listen to redwings singing outside and don't want to go to bed. Summer evening grows dark slowly, wood pigeons are already quiet. This has been a good weekend.



Viikonlopun saldo:

1 unohtumaton a cappella -konsertti
2 lämmintä ja pehmoista hoitopupua
M3 -avon kyydissä johtajan paikalla startattu avoautokausi
4 sievää ja ujoa helmirihmakalaa
5 ystävää kylässä
6-8 tuntia jääkiekkojännitystä (nyt se on onneksi taas ohi!)



To sum up the weekend:


1 amazing a cappella concert
2 warm and fluffy bunnies to take care of
A ride in M3 cabriolet
4 sweet and shy new pearl guramis
5 friends visiting
6-8 hours of ice hockey thrill (thank god it's over!)

lauantai 19. toukokuuta 2012

Holiday snacks


Pyhinä tekee aina mieli syödä jotain pikkuisen parempaa. Silloin katsotaan kultaa anovasti ja pyydetään, josko hän jälleen taikoisi jotain kivaa. Laitetaan hänet vielä kauppaan omin päin ja sanotaan, että saa ostaa, mitä mieleen juolahtaa! Illalla sitten nautitaan tuon spontaaniuden hedelmistä. Oma kulta on paras kulta.


Asked my fiance to do his magic in the kitchen. It turned out to be chicken-goat cheese toast with rucola and chinese sallad sauce. Yummy! Own sweetheart is the best sweetheart!




Broiler-vuohenjuustotoast (4-6 kpl; tuhti- tai normaaliannos)

300 g broilerin fileesuikaleita (hunajamarinoituja)
200 g vuohenjuustoa (meillä oli Sainte Maure -merkkistä; HUOM! Sitä kuluu niin monta viipaletta, kuin on leipiä eli ylijäävästä voi tehdä vaikka piirakan)
4-6 paahtoleipäviipaletta
3 valkosipulin kynttä
kourallinen rucolaa tai napolitana mix -salaattia
1 rkl voita
kiinalaista salaatinkastiketta

Sulata voi pannulla. Halkaise valkosipulin kynsi ja hiero sitä kuumalle pannulle, kunnes voihin on tarttunut selvä valkosipulin tuoksu. Laita valkosipulin kynsi pois. (Jos haluat valkosipulisempia leipiä, purista tämän jälkeen 2 kynttä voihin.) Paahda leivät voissa ja nosta lämpimälle lautaselle odottamaan. Ruskista broiler. Laita kullekin leivälle rucolaa/salaattia maun mukaan. Nostele broilerin suikaleet päälle. Leikkaa vuohenjuustotangosta 1 viipale kullekin leivälle ja sulata niitä hieman pannulla. Kaada leiville loraus kiinalaista salaatinkastiketta ja nosta vuohenjuustot leiville. Nauti!

perjantai 18. toukokuuta 2012

A happy magpie


Meille on muuttanut harakkapariskunta. Hauskoja veijareita! Hyppivät ja pomppivat pitkin pihaa, kantavat itseään suurempia risuja pesätarpeiksi. Minä olen aina ollut kaikenlaisten varislintujen ystävä. En tiedä, mikä niissä tarkalleen ottaen viehättää. Ehkä se on niiden älykkyys, rohkeus, nerous, luovuus. Niillä on sellaisia ominaisuuksia, joita toivoisin itselläni olevan. Mutta hurjan arkoja ne vielä ovat! Pakenevat kameraa, vaikka sisältä yritän kuvata. Ehkä loppukesästä saan jo järkevämpiä kuvia (vaikka onhan näissä vauhtia!).


A pair of magpies has moved in. They are so lovely creatures! I have always loved all kinds of crow birds, so I am most pleased to see these two around every day. They are so funny, playful, ingenious and creative. I wish I was more like them! But they are still very shy as you can see from these photos I tried to take from inside! Perhaps better photos will follow later in summer.



Sain äidiltäni yllätyslahjaksi aivan ihanan puutarhakirjan. Kirjan nimi on "Vihreyden keskellä - Levon ja virkistyksen puutarhat" (Tuomo Salovuori / Kirjapaja). Kirja opastaa luomaan itselleen rauhoittumisen, kauneuden ja inspiraation puutarhan. Jos mahdollisuutta omaan puutarhaan ei ole, kirja antaa vinkkejä sopivien paikkojen etsimiseen julkisista viherympäristöistä.

Luonnon ja puutarhojen virkistys- ja terapia-arvo on tunnettu jo pitkään. Puutarhaterapia on yksi suosituimpia toimintaterapian muotoja. Luonnossa ja vihreyden keskellä ihmisen ajatukset jäsentyvät helpommin ja mieli rauhoittuu. Tämän olen saanut itsekin monesti kokea, ja pidän omana sielunmaisemanani metsää ja vehmasta ympäristöä. Hienoa, että tätä tietoa tuodaan yhä enenevissä määrin julkiseen tietouteen.

Olen niin iloinen tästä inspiroivasta kirjasta, jonka avulla voin luoda omia rentoutumisen pesäkoloja omaan puutarhaan. Kirjassa on lisäksi vinkkejä mm. lintujen, perhosten ja pieneläinten houkuttelemiseksi puutarhaan sekä ideoita tuoksuvien kasvien valintaan. Puutarha on paikka, jossa kaikki aistit vapautuvat. Kiitos, äiti!

Ei tätä hinnalla ole pilattu - ainakaan, jos kurkistaa esimerkiksi BookPlussaan - 3,95 e! Suosittelen lämpimästi.


I got the most inspiring and beautiful gardening book from my mom. It is all about creating a garden of serenity, peae and calm to yourself. I absolutely love it. Thanks, mum!



torstai 17. toukokuuta 2012

On ascension day







Helatorstai. Voin haistaa kesän tulevan.

On ascension day I can smell the summer coming.