In autumn fling

Photo a day October 23: the view from here

 
Syksy on kauneimmillaan. Aamut ja illat ovat jo kirpeitä, yöllä on hiukan pakkasta. Jossain oli jo luntakin. Kelit kuivuvat, päivisin paistaa aurinko. Mieli on kevyt, iloinen. Naurattaa, kun kulkee viimeisissä kahisevissa lehdissä. Tulee mieleen keväthulluus, joka saa keimailemaan ja nautiskelemaan ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Viimeinen villitys ennen hiljentymistä talveen.

We have the most beautiful days of autumn at hand. It is nice, crispy feel in the air during mornings and evenings, some centigrades below zero during nights. I heard it already had snowed in some places of Finland. I love, when it is shiny and dry during days. It makes me laugh and brings back to my mind the light-headed spring flings when all people are at their best and enjoy the awaitment of summer ahead. Now we have the final sprint before winter.

Teki mieli hullutella kameran itselaukaisimella. Naamio on kipsiä, koristeltu kultaisella akryylimaalilla ja decoupage-tekniikalla. Tein sen jo keväällä, nyt oli sopiva hetki esitellä sitä täällä blogin puolella.

I felt like fooling around with cameras self-timer. I did the mask somewhere in april, it is made of plaster and decorated with golden acrylic paint and some decoupage.

Photo a day October 24: weather

Kivaa viikonlopun odotusta, kuomat! <3

Hey, soon it is weekend again, guys! <3

On Wednesday

Pitkän työpäivän jälkeen kuumaa kookoksella ja sitruunaruoholla maustettua katkarapu-kylmäsavulohikeittoa ja haaveilua häämatkasta. Seura mitä parhain, minä itse. Itseään pitää muistaa palkita ja taputtaa olalle aina välillä. Ilta omaa aikaa käsitöiden ja kissojen parissa. Mies on reissussa, mihinkään ei ole kiire. Nautin. Ehkä tästä sittenkin tulee hyvä viikko.

Having most wonderful soup ever after long and hard day at the office. Dreaming of honeymoon in the most pleasurable company - myself. One needs to reward herself every once in a while. I have this evening all to myself, fiance is at work trip. More of this and a cafe latte as a dessert. Perhaps this is a good week after all. Let's enjoy!

Ps. Ensimmäinen postaus kännykällä, toivottavasti ei näytä kamalalta! :)
Ps. First post with mobile, hopefully it doesn't look awful! :)

Photo a day October 22: my hometown

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat.

Take a good look around. This is your hometown.

Smooth operator (with some raisin bread!)

Rauhoitutaan viikonloppuun, ollaan villasukkasillaan ja kuiskutellaan vain. Näin on hyvä. Viime yönä oli ensimmäistä kertaa pakkasta. Talvi hiipii hipihiljaa nurkkiin.

Smooth weekend, walking around in wool socks, whispering. It is good just as it is. It went below 0 centigrade last night for the first time this autumn. Winter is sneaking around in corners.

Photo a day October 20: 4 o clock

Photo a day October 21: calm

Reseptiä pitkästä aikaa! Tämä ihanan pehmeä rusinainen leipä sopii mitä mainioimmin teen ja oikean voin kera aamuin illoin.

Rusinainen teeleipä

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1-2 tl suolaa
2 rkl siirappia tai hunajaa
1 dl rusinoita
1 dl kaurahiutaleita
1 dl paahdettuja auringonkukan siemeniä
2 dl spelttijauhoja
5 dl rouheisia sämpyläjauhoja

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöä lämpimämmäksi ja sekoita siihen suola sekä siirappi. Lisää jauhoseos. Taikina jää löysäksi ja niin sen on tarkoituskin. Anna kohota lämpimässä liinan alla ainakin puoli tuntia. Kaada taikina uunipellille ja levitä tasaiseksi. Ripottele pinnalle kaurahiutaleita ja rouhi himppusen merisuolaa. Anna kohota vielä toinen puoli tuntia. Paista 200-asteisessa uunissa noin vartti.

Is someone of my foreign readers longing for my receipes? I could try to translate them, if you want me to!

Empty spaces

Kun luin tarinat ja katselin muiden (esim. Cherryn ja Kristan) ottamat kuvat Kruunuvuorenrannan hylätyistä taloista, minun oli pakko päästä itsekin paikalle. Olen jo aiemminkin kertonut suhteestani vanhoihin, hylättyihin taloihin. Niissä on jotain kovin surullista ja yksinäistä. Ihmettelen, miksi talot jäävät tyhjilleen, kuinka kukaan ei piittaa tai jaksa välittää. Kruunuvuorenrannan tapauksessa tarinasta tekee vielä ihmeellisemmän se, että nämä kauniit puuhuvilat ovat olleet meren rannalla Helsingin parhailla paikoilla. Miksi ne on hylätty ja jätetty tyhjilleen? Mitä tapahtui? 

When I saw photos that Cherry and Krista had taken at Kruunuvuorenranta in Helsinki, I must get there also! I have been telling you guys already earlier about my relationship with old, abondened houses. They fascinate me. I am constantly wondering, what happened and why were these once so beautiful houses left empty. At this case it is even more absurd since these houses are by sea shore in the almost centre of Helsinki. Really, what happened?

Emme löytäneet edes kaikkia taloja vielä tällä kerralla. Ei ollut tarpeeksi vaatetta, ei tarpeeksi paksuja kenkiä. Toivottavasti on vielä tarpeeksi aikaa, että seuraavalla kerralla käydessämme tuolla talot ovat vielä jäljellä ja löydettävissä.

We didn't even find all of the houses this time. We didn't have enough clothes nor shoes thick enough for the terrain. Hopefully there is enough time so that the houses will still be there to be found by the next time we get there.

Se kaikki oli jotenkin niin surullista, karmivaa. Mielikuvitus alkaa laukata tällaisessa paikassa nopeasti, liiankin nopeasti. Mies lähti edeltä jo autolle, itse jäin vielä jälkeen kuvailemaan. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa, syksy tuoksui ja kaikkialla oli raskasta, märkää. Sydän alkoi hakata hullun lailla, menneiden aikojen ihmisten henki ja heidän tarinansa olivat niin lähellä mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Kiirehän sieltä tulee pois, kun yksin jää. Siksikö talotkin jäivät yksin?

It was sad, yet creepy at the same time. Ghosts from past came near, their stories almost revealed themselves. Everywhere smelled of autumn, everything felt heavy and wet. My heart started pounding when I was left alone, imagination worked it's tricks. It is no place to be alone. Is it that what made the people leave?

Kun mitään muuta ei enää ole jäljellä, jäljelle jää hiljaisuus.

When there isn't anything left, silence is still there.

These are mysterious times

 

Photo a day October 15: Dinnertime

Helsinki antaa enemmän kuin ottaa. Yleensä.

Tällä kertaa osa minusta jäi Ateneumin huoneisiin teosten, ihmisten, katseiden luokse. Yritän ymmärtää sitä valtavaa itsekriittisyyttä, realismia, itseinhoa, tuskaa, pettymystä, katkeruutta. Yritän auttaa, lohduttaa. Antaa itsestäni jotain takaisin ja kestää sen tunnevyöryn, jonka nämä armottomat ja vaativat katseet saavat aikaan. Yritän käsittää, kuinka tuo sama ihminen on samana aikana kuitenkin luonut myös kaikkea kaunista, herkkää, hellää ja koskettavaa. Ne katseet ovat täynnä lempeyttä, ymmärrystä, toivoa ja iloa. Ristiriita ja mysteerit jäävät vaivaamaan pitkäksi aikaa. Joululahjaksi voisin toivoa vaikka tätä. Että ymmärtäisin paremmin.

Went to see art exhibition about Helene Schjerfbeck on Sunday. Now I am silent and deep in my thoughts. Those paintings overwhelmed me and it takes a long time trying to understand the mind and person behind those paintings.

Photo a day October 14: kitties make me laugh

 

Ollapa niin huoleton ja onnellinen, kuin kellivä kissa. (Ei ehkä parhaimpia kuvia, mutta parhaimmat tunnelmat!)

To be as careless and happy, as a laying cat. (Perhaps not the best photos but the best vibes!)