Pois kivikaudelta

Hei kuomat!

Nyt on aika karistaa kivikauden pölyt jaloista! Meikäläinen on nimittäin uskaltautunut laajentamaan sosiaalisen median verkostoa. Tervetuloa siis seuraamaan kissojen ja emäntänsä seikkailuja myös Instagramiin @jennistonehill ja Pinterestiin myös @jennistonehill. :)

Hi guys! I've expanded my wings and now you can follow the kitties and the days of our lives on Instagram @jennistonehill and on Pinterest @jennistonehill. :)

Kliketi-klik // Just go on and click! :)

Käärin sinut pumpuliin

Enää ei ole kipua. On vain pehmeää pumpulia, höyhenenkevyttä. Hänelle, joka oli maailman pehmein, lämpimin, kiltein ja suloisin kissa. Syy tulla illalla kotiin. Syy nousta aamulla. Hän, joka pelasti yhden ihmisen elämän ja ohjasi sen oikeille raiteilleen. 

Meidän kaikkien mamma, Memmuli, Möömöö. Niin hyväntahtoinen, kiltti ja lempeä. Otti aina kaikki avosylin vastaan, uudet tulokkaat suojelukseensa. Hän, joka rakasti ehdoitta kaikkia ja halusi kaikille pelkkää hyvää. Ei koskaan tehnyt mitään pahaa, kiusaa, ilkeyksiä tai muuta, mitä kissat yleensä tekevät. Ilmiantoi ne, jotka kiipeilivät pöydillä tai tekivät muuta tuhmaa. 

Mansikkajogurttisuklaan tuoksuinen pumpulipallo, joka oli niin pehmeä ja notkea, että noinkohan hänellä oli luita ollenkaan. Korvan takana maailman pehmein nukka. Aina sai halia, pusia, nuuskutella. Aina oli aikaa jutella, vaihtaa kuulumisia. 

Hän, joka oli meidän kaikkien vellikello. Muuten ei iltapalaa olisi kukaan saanut koskaan. Hän, joka rakasti ruokaa ja syömistä yli kaiken. Saimme siitä niin monet naurut. Hiivaa, surviaisentoukkia, mustikkapossuja, kurkkua, persikoita... kaikkea kokeiltiin ja niinhän se jo koulussa opetetaankin.  

Rakas Emilia. Suljemme sinut sydämeen, muistosi mukaan ikuisiksi ajoiksi. Tänään me suremme, jotta sinun ei tarvitse tuntea kipua enää koskaan. Kiitos kaikesta. Rakastamme sinua ikuisesti.

My dearest Emilia. Today we grief, so you don't have to feel pain anymore. We will carry your sweet love with us till eternity.

Ja nämä kaksi. Koko elämänsä viettivät yhdessä. Kuin paita ja peppu, majakka ja perävaunu. Kaikki päivät ja illat halien ja pusutellen. Jos toinen meni hukkaan, niin sitä huudellen etsittiin, kunnes löydettiin. Yhdessä pidettiin jöötä ja paistateltiin suosiossa. Nautittiin herraskaisesta kissan elämästä. Kolmen viikon välein he lähtivät. Nyt on jälleen kaikki aika maailmassa pestä toisen silmät ja korvat putipuhtaaksi.

And these to. Together their whole lives. Passed away three weeks apart. Now together till eternity.

Ihmiset, kuin mantraa sitä toistelee. 

Entä jos sen voima niin vain vähenee? 

En sitä suurta sanaa tahtois kuluttaa, 

enkä sanoo ääneen, en ees kirjoittaa. 

Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan, 

niin minä sinua vaan. 

Vaik leipä loppuis, vesikin, yksi pysyis kuitenkin. 

Minä sinua vaan. 

Ja jos joku päivä sinä enää et, 

sittenkin ois mulla selvät sävelet. 

Vaihtokauppaa käyvät toiset tunteillaan. 

Minä tiedän että sua ainiaan. 

Ja jos joskus syliin mustan maan 

mä sua joudun kantamaan 

niin minä sinua vaan.

(c) Mariska 2014 - Minä sinua vaan

Näkyy vaaleanpunaista

Uutta viikkoa, kuomat!

Joko siellä on selvitty Tampereen messuryntäyksestä? :) Itsehän uskaltauduin tuhansien muiden keskelle lauantaina. Urhoollisesti sieltä selvittiin ja kaikki rahat toki meni sen sileän tien. Mukaan tarttui ihania kasvivärjättyjä villalankoja ja muutamat korut. Aina yhtä ihanaa ja uuvuttavaa! :) 

Happy new week, folks!

Lähipiirissä on alkanut tupsahdella vauvoja suunnasta jos toisesta. Se vaan passaa, pysyy puikot kiireisinä. Upea ruusu pienen nuppusuun pipoon on virkattu Ninuskan selkeällä ohjeella. Tossut ja pipo on neulottu Novitan vanhalla hyvällä ohjeella. :) Taivaalla on näkynyt upeita auringonlaskuja, hyvä, että edes niitä, kun muuten tuntuu aina olevan pimeää. On jo marraskuun puoliväli. Milloin tulee lunta?

I've been doing some baby knitting. Still waiting for winter, when will we get some snow?

Synkkä syksy

Meillä on jo kauan vitsailtu, että meillä alkaa olla jo kunnon kissageriatrian tehoyksikkö, Sitten, kun asiasta tulee täyttä totta, on siitä leikki kaukana. Enää ei paljoa naurata. Meillä on nyt neljäs vakavasti sairas kissa tämän vuoden aikana. Saimme tiistaina Emilialle syöpädiagnoosin. Kaikki on lähtenyt nisäkasvaimesta, jonka huomasimme pari viikkoa sitten. Sieltä se on levinnyt kainalon imusolmukkeiden kautta keuhkoihin. Sille ei voi tehdä mitään. 

Minä alan olla henkisesti aika loppu. Sen huomaa kotona ihan jo siitä, että tavarat eivät etsiydy paikoilleen. En myöskään löydä niitä tavaroita, joita etsin. En jaksa siivota, en laittaa tiskejä. En jaksa neuloa, en kuvata, en nukkua, en valvoa. Luojan kiitos, että miehen kolme-neljä kuukautta jatkuneeseen kuumeeseen on ilmeisesti nyt löydetty syy - suu. Jo ensimmäinen käynti hammaslääkärillä pari viikkoa sitten katkaisi kuumekierteen ja jaksamus on pikkuhiljaa lähtenyt nousuun. Hän ei siis ole oireillut suun kanssa mitenkään mutta kaksi viisaudenhammasta on mennyt salaa huonoksi. 

Jotain valoa siis on tässäkin pimeydessä. Upeita auringonnousuja, kauniita auringonlaskuja. Kuulaat päivät lienevät hetkeksi takana päin mutta luonto tarvitsee nämä vesisateet, että kasvit pärjäävät talven yli. En ole vieläkään haravoinut. Ehtii kai tuota. Juon teetä ja syön omenapiirakkaa. Silittelen kissoja. Sellaisia tärkeitä juttuja.

Ihanaa viikonloppua sinulle! <3

Emilia was diagnosed with cancer. There's nothing we can do. I am feeling so exhausted and sad. She is the one who least deserves it. I feel like I have no strength left inside my body. I am trying to get the hang of myself and to get enough sleep, tea, kitty love, knitting. Keep yourselves calm, lovelies!

Päivät ilman sanoja

Ne päivät, kun sydämeen sattuu. Kun itku ravistelee koko kehoa. Kun jokainen hetki on luopumista, ikävää, kaipausta ja epätoivoa. Kun olet joutunut jättämään hyvästit pisimmälle elämänkumppanillesi. Niinä päivinä ei ole sanoja. Niinä päivinä on vain tyhjä syli. 

Ainoa, mitä voi sanoa, on: kiitos.

All I can say, is thank you, darling.

Kuva (c): Sami Pulkkinen 2013

Reposia taivaan täydeltä

Olin ehkä viisivuotias, kun eräänä pimeänä ja kylmänä talvi-iltana kävelimme isin kanssa kylätietä kioskille. En muista, mitä olimme menossa ostamaan. Ehkä lauantaikarkkeja, ehkä kahvimaitoa. Yllättäen taivaan täyttivät upeat, kirkkaat ja värikkäät revontulet. Hämmästelimme niitä pakkasesta huolimatta pitkän aikaa. 

Olen nähnyt tuon rakkaan lapsuusmuiston jälkeen revontulia muulloinkin mutta mikään ei ole yltänyt viime viikkoisen näytöksen tasolle. Revontulet loimusivat tuntikausia ja noin puoli kahdentoista aikaan koko taivas ratkesi. Reposia laukkasi taivaankannen täydeltä. Aivan kuin olisi ollut valtavan revontulikuplan sisällä. Sen hetken tulen muistamaan ikuisesti. Ja jäi siitä muistoksi myös ensimmäiset revontulikuvat ikinä. :)

Kyllä mää sanoisin, että kannatti nousta sohvalta kullan kainalosta peiton alta, häätää pois kaksi lämmintä kissaa ja laskea teemuki pois käsistä. :) Niitä iltoja saa vaikka joka ilta, tällaista revontulitusta (hehheh) ei ehkä enää koskaan. :)

Mahtavaa uutta viikkoa kaikille!


We were so blessed to see amazing aurora borealis night after night here in Finland last week. I went out one evening and managed to take my first ever photos about the famous Northern lights. :)

Verikuu ja muita kummallisuuksia

Viime aikoina on ollut ilmassa kaikenlaisia valvottavia ilmiöitä. Pikku kissi on jo alkanut nukkua öitä paremmin mutta tilalle on tullut täysikuu, revontulet ja kipeä kissi. En ole mikään avaruussään valokuvaajaekspertti mutta pitihän kuunpimennystä lähteä katsomaan, kun oli niin herkulliset olosuhteet. :) Reposiakin kävin yhtenä yönä hämmästelemässä, niitä kuvia on luvassa myöhemmin. :)

There has been all kinds of phenomenons keeping me up all night long. The little kitty has started to sleep better but then there has been full moon, moon eclipse, aurora borealis and one sick kitty to keep me busy when I'm supposed to be sleeping. Photos of aurora borealis coming up later. :)

Tiivi on reagoinut pikku kissin tuloon hyvin voimakkaasti ja vaikka kuinka olemme vähin erin totuttaneet kaveruksia toisiinsa, sai Tiivi stressattua itselleen kunnon ummetuksen ja syömälakon. Niinpä vietimme viikko sitten lauantaipäivän päivystävällä klinikalla kaiken maailman hoidoissa ja testeissä. Samalla Tiiviltä löydettiin alkava munuaisten vajaatoiminta eli Renal-ruoka, tapaamme jälleen! Onneksi Tiivi alkoi taas syödä lähes normaalisti pari päivää sitten ja saimme jättää lääkityksen ja pakkoruokinnan pois ohjelmasta. Nyt olen jo luottavainen, että säikähdyksellä selvittiin ja saamme pitää pikku Tiivin vielä sylin lämmikkeenä. :)

Tiivi has been stressing out the new kitty so badly that she got herself a hunger strike and severe constipation. Blood test showed a minor kidney hypofunction so Renal food it is! Last two days have been better and she has started to eat on her own. I am so thankful when it now seems that she will be staying with us a bit longer. :)

Se on syksy silloin, kun ohjelmassa on paljon neuleita, teekupposia ja kynttilöitä, Kuvassa näkyvän mustan teen ostin Le Mont Saint Michelistä, mistä muistuukin mieleen, että voisi varmaan ihan tosissaan alkaa jo plarata sopivia reissukuvia tänne blogiinkin. :)

Mitä sinun viikonloppusi pitää sisällään? :)

You know it is autumn when days are filled with knitting, warm cups of tea and lots of candles. I bought that black tea in picture from Le Mont Saint Michel. That reminds me that I really should start picking up some of those trip photos here in blog, too. :) What will you be doing this weekend? :)

Hän on täällä

Hän on täällä. Meidän pieni kotipöllö, kiipeilyapina, yökyöpeli ja kärpäsvahti. Meidän oma nokivaeltaja, susuwatari. Jonkin uuden, jännittävän ja ihanan alku. Meidän Tuhka. 

She is here. Our little barn owl, little monkey, night fury and fly catcher. Our own little sootball, susuwatari. The beginning of something new, exciting and wonderful. Our Ash.

Ensimmäiset kaksi yhteistä viikkoa ovat olleet jännittävät, kutkuttavat, pehmoiset, höyhenenkevyet. Yöt ovat olleet vähäuniset, niin kuin kunnon vauva-aikaan kuuluu. :) Hiljalleen olemme tutustuneet toisiimme ja kissat toisiinsa. Hänellä on maailman pienin ääni ja maailman äänekkäin kehräys. Toivottavasti hän viihtyy meillä! :) 

The first two weeks together have been exciting, thrilling, soft and light as a feather. Nights have offered little of sleep, as they should while having a new baby in the house. :) Little by little we have gotten to know each other and the kitties one another. She has the tiniest voice in the world and the loudest purr in the world. I hope she likes to stay with us! :)

Paluu arkeen

Paluu arkeen ei tällä kertaa ole ollut helppoa. Ei ollut mitään laskeutumista, oli täysrymähdys. Loma tuntui kestävän ainakin kolme kuukautta ja sen jälkeen yhtäkkiä olisi taas pitänyt olla iskussa ja terävänä. Ei ole ollut mitään salamannopeaa ja ketterää gepardi-Jenniä, lähinnä limainen ja hidas etana-Jenni. :) 

Getting back to daily life after the holidays hasn't been easy this year. I got so carried away with our great trip and laid back holiday that it has been a struggle to try to catch up at work.

Rempallaan:

- puutarha

- pyykit

- käsityöt

- valokuvat

- energia

Things like my garden, laundry, handicrafts, photos, energy... are all messed up...

Kohdallaan:

- lainakoira puhelinsoiton päässä

- aurinkoiset ja kirpeät syysaamut

- pehmoiset kaikenlaiset tassut

- pirteä Jysky

Things like having borrow puppy a phone call away, getting the feel of crispy autumn mornings, having all kinds of soft paws around, Jysky being happy... are at their place :)

Joten taidan vain neuloa ja neuloa ja neuloa, silmukka kerrallaan ja rivi kerrallaan, odottaa, että tämä syksy asettuu taloksi, tekee hellaan valkean ja sytyttää ikkunalaudalle kynttilät. Eihän minulla ole mikään kiire. Tässä hetkessä on aivan hyvä. :)

So, perhaps I'll just sit down and knit on, one stitch at a time, and wait for this autumn to settle in and make itself comfortable. I am in no hurry. :)

Kuinka teidän syksynne on lähtenyt käyntiin? Kertoilkaahan kuulumisia! :)

How has your autumn started? Please, let me know! :)